Pentti Pekkonen valittu Miesten Sixes ja Field -maajoukkueiden Päävalmentajaksi

Mathias Timonen • 18. kesäkuuta 2024

Pentti Pekkonen on valittu Miesten Sixes ja Field -maajoukkueiden päävalmentajaksi

Pentti on jo suurimmalle osalle suomen lacrosseyhteisöstä hyvin tuttu. Pentti on pelannut lacrossea melkein koko suomen lacrossehistorian ajan ja edustanut suomea lukuisissa kisoissa, sekä pelaajana, että valmentajana. Tälläkin hetkellä hän toimii miesten boxlacrossen maajoukkueen valmentajana.


Pentti valittiin ensimmäiseksi kotimaiseksi päävalmentajaksi jo edellisiin Fieldin EM-kisoihin joiden oli määrä pelattavan vuonna 2020 mutta eivät toteutuneet koronapandemian vuoksi, vaan muuntuivat vuonna 2022 pelattaviin MM-karsintoihin missä Suomi sai kuin saikin paikan, mutta joutui sittemmin luopumaan paikasta taloudellisten syiden takia. Pentti saa nyt Fieldin osalta aloittaa uuden kappaleen, ja Sixesin osalta aivan uuden kirjan suomen lacrossemaajoukkuehistoriankirjoissa.

Seuraavat askeleet

Jannika ja Pentti pääsevät nyt valmistelemaan suunnitelmiaan tulevia kisoja varten, sekä muun valmennustiimin, että try-out leirien ja muiden käytännön asioiden osalta. Näistä tiedotetaan heti kun on jotain tiedotettavaa!

Kaikki aiheet

Uusimmat uutiset

10. lokakuuta 2026
Suomen Lacrosseliitto täytti 25 vuotta!
25. syyskuuta 2026
Suomen Lacrosseliitto ja Huoltolaukku.fi ovat solmineet pitkäjänteisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on tukea molempien osapuolten kasvua sekä tuoda näkyvyyttä niin suomalaiselle lacrosselle kuin kotimaiselle urheilun ja ensiavun tarviketoimittajalle. Osapuolet tähtäävät yhteistyöhön vähintään Los Angelesin 2028 olympiadin ajan. Yhteistyö sai alkunsa Suomen naisten box- ja sixes-maajoukkueiden fysion Nicholas Avenidon kautta. Avenido oli tilannut maajoukkuetoiminnassa tarvittavia tuotteita Huoltolaukku.fi:stä ja kertonut liitolle erityisen positiivisista kokemuksistaan yrityksen asiakaspalvelusta. Yksi tilatuista tuotteista oli ensiapureppu, joka osoittautui toimivaksi ratkaisuksi maajoukkueen käyttöön. Kokemusten pohjalta syntyi keskustelu mahdollisesta yhteistyöstä, ja vähitellen ajatus kasvoi viralliseksi kumppanuudeksi. Yhteistyön ensimmäisenä konkreettisena askeleena Huoltolaukku.fi on lahjoittanut vastaavan ensiapurepun Suomen miesten maajoukkueen käyttöön. Maajoukkueet saavat käyttöönsä myös palautumislahkeet testattavaksi tulevissa tapahtumissa ja leireillä. Lisäksi yhteistyö tarjoaa Suomen Lacrosseliiton maajoukkueille mahdollisuuden hankkia toiminnassaan tarvitsemiaan tuotteita yhteistyökumppanin tarjoamin eduin.
19. syyskuuta 2026
September 2025, Turku, Finland
19. syyskuuta 2026
Syyskuu 2025, Parkin kenttä
28. elokuuta 2026
Naisten SM-sarja käynnistyi Huskiesin komennossa