Field Lacrosse: Miesten Maajoukkueen valmentajat nimetty EM-kisoihin 2020
6. joulukuuta 2019
Miesten Field Lacrosse Maajoukkueen päävalmentajana tulevissa EM-kisoissa toimii vuodesta 2003 asti maajoukkueessa nähty Pentti Pekkonen. Pekkonen on todellinen Suomilacrossen "dinosaurus" aloittaen lajin jo aivan vuosituhannen alussa sen saapuessa Suomeen. Pekkosella on vyöllään eniten pelattuja maaotteluita edustettuaan Suomea pelaajana vuodesta 2003 vuoteen 2017 asti. Pekkonen oli myös vuonna 2016 historiallisen EM-pronssin voittaneen joukkueen kapteeni. Vuonna 2018 sekä 2019 field- ja boxlacrossen MM-kisoissa Pekkonen on ollut osa Tracey Keluskeyn vetämää valmennusryhmää. Näin ollen Pekkonen on historiallisesti Suomen ensimmäinen kotimainen päävalmentaja.
Pekkosen apuvalmentajana toimii toinen lajin "dinosaurus" Mika Wickström. Wickström on edustanut Suomea pelaajana vuodesta 2005 vuoteen 2010, jonka jälkeen hän toimi vuodet 2011-2016 field maajoukkueen general managerina ja apuvalmentajana.
Suomen maajoukkueen taival kohti vuoden 2020 EM-kisoja Puolan Wroclawissa alkaa tryout leiristä joka järjestetään kaksiosaisena 4.1.2020 Maskussa sekä 26.1.2010 Nurmijärvellä
Uusimmat uutiset

Naisten Sixes -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 EM-kisoihin ja etsii fysioterapeuttia tai fysiikkavalmentajaa vahvistamaan tiimiä. Tehtävässä pääset tukemaan urheilijoiden hyvinvointia ja suorituskykyä niin valmistautumisjakson aikana kuin kisamatkalla. Kisat järjestetään aikavälillä 15.9.–30.11.2026 . Vuonna 2028 lacrosse tekee historiallisen paluun olympialaisiin – pelimuotona juuri Sixes. Tämä rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa mukana myös olympiaprojektissa, mikäli yhteistyö toimii ja joukkue menestyy. Tehtävän vastuualueet Ennen kisoja: Fysiikkavalmennus yhteistyössä muun valmennustiimin kanssa Lihashuollon ja palautumisen tukeminen Urheiluvammojen ennaltaehkäisy Ensiaputaitojen hyödyntäminen leireillä ja tapahtumissa Osallistuminen leireihin ja valmistaviin tapahtumiin (noin kerran kuussa) Yksilöllisten harjoitussuunnitelmien tukeminen Neuvonta hyvinvointiin vaikuttavissa tekijöissä, kuten ravinto, uni ja palautuminen Kisojen aikana myös: Urheilijoidenpäivittäinen tukeminen (lihashuolto, teippaukset jne.) Akuuttien vammojen hoito ja arviointi Yhteistyö valmentajien ja joukkueen muiden toimihenkilöiden kanssa Kenelle tehtävä sopii? Tehtävään voi soveltua monenlaisella taustalla. Toivomme sinulta: Hyvää ymmärrystä urheilufysiologiasta ja vammojen ennaltaehkäisystä Kokemusta urheiluvammojen hoidosta Kykyä toimia sekä tiimissä että itsenäisesti Joustavaa ja ratkaisukeskeistä asennetta Sitoutumista maajoukkuetoimintaan syksystä 2025 kisojen päättymiseen asti Tarjoamme Mahdollisuuden toimia osana kansainväliseen arvokisaan valmistautuvaa maajoukkuetta Maajoukkueen edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia Arvokasta kokemusta kansainvälisestä urheilutoiminnasta Tukea muiden maajoukkueiden fysioilta ja fysiikkavalmentajilta Mahdollisuuden jatkaa roolissa olympiaprojektissa vuoteen 2028 asti, mikäli joukkue menestyy ja tehtävä hoidetaan hyvin Hakuprosessi Täytä hakulomake viimeistään 10.10.2025. Lomakkeessa kysytään: Koulutuksesi ja kokemuksesi tehtävään liittyen Mikä motivoi sinua hakemaan mukaan maajoukkuetoimintaan Mitä taitoja tai kokemuksia sinulla on, jotka tukevat tehtävässä onnistumista Lisätietoja tehtävästä saat ottamalla yhteyttä Lacrosseliiton hallitukseen hallitus@lacrosse.fi . Haastattelut toteutetaan tarvittaessa hakuajan päätyttyä.

Suomen Lacrosseliitto on ottanut käyttöön luottamuksellisen ilmoituskanavan , jonka kautta voi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä, epäasiallisesta toiminnasta tai turvallisuushuolista liiton tai sen alaisuudessa olevassa toiminnassa. Ilmoituskanava tukee liiton Turvallisen toimintaympäristön ohjeistoa , joka edistää yhdenvertaista, kunnioittavaa ja turvallista urheilukulttuuria kaikille urheilutoimintaan osallistuville. Ilmoituskanava on tarkoitettu tilanteisiin, joissa epäillään rikosta, väärinkäytöstä tai muuta liiton arvojen vastaista toimintaa. Suosittelemme ensisijaisesti keskustelemaan epäkohdista seuran tai liiton sisällä tai asiasta vastaavan henkilön kanssa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ilmoituksen voi tehdä ilmoituskanavan kautta – halutessaan täysin nimettömästi. Kanavassa on mahdollista käydä anonyymiä keskustelua ilmoituksen käsittelijän kanssa. Ilmoituskanava löytyy osoitteesta: https://urheiluyhteiso.ilmoituskanava.fi/#/