Predators on vuoden 2020 miesten lacrossen suomenmestari
Tuomas Tilkanen • 9. syyskuuta 2020
Predators otti vuoden 2020 lacrossen suomenmestaruuden kukistamalla finaalissa Unitedin
United - Predators 4-6 (0-2, 1-2, 3-1, 0-1)
Lauantain odotettu miesten finaali pelattiin lämpimässä syyssateessa ja paikalle oli saapunut mukavan kokoinen yleisö kannustamaan omia suosikkejaan. Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin jo ajassa 03.10, kun Mathias Timonen
avasi Predatorsin maalihanat. Toista maalia ei tarvinnut kauan odotella, kun Timonen iski jälleen, tasan minuuttia myöhemmin avausosumasta, Petja Kärjen
toimiessa syöttäjänä. Ensimmäisen neljänneksen lopussa Joakim Miller
teki taikojaan maalin edessä lisäten Predators johdon jo kolmeen maaliin.
Toisessa erässä United heräsi lopulta unestaan, kun Jimi Wiren
kavensi tilanteen 1-3:een hienolla laukauksella. Mathias Timonen sovitteli finaalin sankarin viittaa harteilleen viimeistelemällä hattutempun ajassa 25:40, vieden Predatorsin jo 1-4 karkumatkalle ennen puoliaikaa. Ottelun puoliajalla United keitteli käärmekeitot ja ilmoittautui mukaan kamppailemaan finaalin voitosta. Jimi Wiren avasi pelin kaventaen tilanteeksi 2-4. Predatorsin Petja Kärki iski takaisin ja tilanteeksi 2-5 osumalla ajassa 41:20. United ei kuitenkaan luovuttanut, sillä kolmannen neljänneksen viimeisellä minuutilla se iski kahdesti. Ensin Mika Wickström
osui ylivoimalla ja vain kolme sekuntia ennen erän päätöstä Wiren tälläsi tolpan kautta hirveän pommin Predators verkkoon. Wirenin hattutempun myötä viimeiselle neljännekselle siirryttiin kutkuttavassa 4-5 tilanteessa.
Viimeisessä erän alussa Predatorsin Robert Raittila
sammutti Unitedin momentumin laukomalla pallon vastustamattomasti maaliin, yllättäen muuten ottelussa hyvin torjuneen Mikael Kuisman. Viimeisellä neljänneksellä nähtiin vielä loistavia maalintekopaikkoja kumpaankin päätyyn, mutta lisäosumia ei enää nähty. Predators maalilla Lauri Uusitalo loisti torjunnoillaan vahvasti pelanneen Predators puolustuksen takana. Pelin lopputulokseksi kirjattiin tulos 4-6 Predatorsin hyväksi ja joukkue pääsi juhlimaan ansaittua mestaruuttaan.
Lauri Uusitalo sarjan MVP pelaajaäänestyksellä
Sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi suurella äänivyöryllä valittu Predatorsvahti Uusitalo kommentoi kulunutta kautta seuraavasti. -Kokonaisuudessaan kausi oli todella mielenkiintoinen ja tasainen. Voi sanoa, että tähän kauteen tehdyt uudistukset toivat sen, mitä lähdettiin hakemaan. Pelit menivät kivasti ristiin ja ennen kaikkea oli hauska lähteä pelaamaan jokaiseen matsiin, kun tiesi että voitosta tullaan käymään tiukka taistelu. Toivottavasti seuraava kausi mennään samanlaisella systeemillä.
Finaaliin me lähdettiin samalla rennolla meinigillä, kuin runkosarjan viimeisin peleihin, joista pieneksi yllätykseksi saatiin se finaalipaikka raavittua kasaan. Itse finaalissa me pelasimme järkevästi. Hyvää kommunikaatiota puolustuksessa, varmat clearit ja hyökkäyspäässä saatiin hyvällä maltilla rakennettua tarpeeksi maalipaikkoja, joista saatiin tarvittavat sisään. Kaikki jätkät onnistu hienosti, mutta erityisesti Timonen oli eri kovassa viimeistelytikissä hatullisellaan. MVP-valinta toki lämmitti mieltä
Linkki finaalitunnelmiin:
Uusi sarjajärjestelmä sai kiitosta kapteeneilta
Predatorsin valitsijakapteeni Robert Raittila oli tyytyväinen kauteen ja omaan joukkueeseensa. - Erittäin mielenkiintoinen kausi. Tämä uusi muoto, jolla pelattiin sai tämän kauden erittäin mielenkiintoiseksi ja tasaiseksi eli sen osalta mielestäni onnistuttiin erittäin hyvin. Omalla joukkueella oli hyvin erikoinen kausi, sillä ei aina tiedetty saadaanko riittävästi pelaajia paikan päälle mutta joka pelin jälkeen opittiin paljon vastustajista. Osattiin valmistautua paremmin loppukautta kohti ja olen erittäin tyytyväinen oman joukkuen suoritukseen.
Unitedin kapteeni Markus Mattila
oli tyytyväinen kuluneeseen kauteen. - Todella hyvä sarjajärjestelmä takasi tasaiset pelit. Jokainen pelaaja kehittyy enemmän tässä mallissa ja jokaisen on otettava enemmän vastuuta. Toivottavasti uudistus tuottaa hedelmää ja saadaan lisäpelaajia/ uusi joukkue lisää. Moni ”lopettanut”/uran jatkoa empivä pelaa varmasti mielummin tasasia hyviä pelejä kuin 20-0 pelejä. Tähän on myös helpompi ottaa juniorit mukaan, saavat vastuuta heti eivätkä junnaa penkinlämmittäjinä ja lopeta siitä syystä. Finaali yhtä tiukka matsi kuin kaikki muutki pelit tähän mennessä ja tulos olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa.
Chiefs:n valitsijakapteeni Roope Jokela oli myös samoilla linjoilla. - Hyvä sarjajärjestelmä. Jokainen peli oli tasainen, joka kehittää varmasti pelaajia parhaalla mahdollisella tavalla. Oman jengin pelit olivat pääosin positiivisia, mutta lukuisat yhden maalin tappiot kuitenkin tiputtivat joukkueen finaalista ja päätti kauden pettymykseen, sarjan voiton ollessa joukkueelle ainoa tavoite. Odotan ensi kautta ja revanssin mahdollisuutta innolla!
Uusimmat uutiset

Naisten box lacrosse -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 Box Lacrosse EM-kisoihin, jotka järjestetään 25. kesäkuuta – 4. heinäkuuta 2026 Prahassa, Tšekissä. Maajoukkueen ohjelma on jo täydessä vauhdissa, mutta nykyinen päävalmentaja siirtyy keväällä pelaajarooliin ja keskittyy omaan tavoitteeseensa päästä miesten EM-joukkueeseen. Hän jatkaa kuitenkin valmennusryhmässä tukemassa siirtymää uudelle valmennustiimille. Suomen Lacrosseliitto hakee nyt vahvistuksia joukkueen taustatiimiin: päävalmentajaa, apuvalmentajaa, fysiota sekä joukkueenjohtajaa (GM) . Jokaisella roolilla on keskeinen merkitys joukkueen valmistautumisessa ja onnistumisessa arvokisoissa. Päävalmentaja ja apuvalmentaja Valmennustiimi vastaa joukkueen pelillisestä kehittämisestä, harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä pelaajien ohjaamisesta kohti kansainvälisen tason suorituksia. Päävalmentaja johtaa kokonaisuutta, ja apuvalmentaja tukee harjoitusten toteutuksessa, pelisuunnitelmien valmistelussa sekä pelaajaviestinnässä. Joukkueenjohtaja (GM) GM vastaa maajoukkueen hallinnollisesta koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä. Hän toimii linkkinä liiton, valmennustiimin, pelaajien ja kisajärjestäjien välillä ja huolehtii, että valmistautuminen ja kisojen toteutus sujuvat suunnitellusti. GM:n tehtäviin kuuluu budjetin laadinta ja seuranta, varainkeruun ja sponsorihankinnan organisointi, pelaajaviestintä (pelillisiä asioita lukuun ottamatta), harjoitusvuorojen ja fasiliteettien koordinointi, varustehankintojen hallinta sekä kisamatkojen logistiikan järjestäminen. Fysio Fysio huolehtii pelaajien fyysisestä hyvinvoinnista, ennaltaehkäisee vammoja ja tukee palautumista harjoitusten ja otteluiden yhteydessä. Rooli on erityisen tärkeä tiiviissä kisatahdissa, jossa pienetkin vammat voivat vaikuttaa merkittävästi joukkueen suorituksiin. Miksi hakea? Kaikki roolit tarjoavat arvokasta kokemusta kansainvälisen urheilutapahtuman taustatyöstä. Tehtävien hoitamisesta saa edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia. Mallikkaasti hoidettu rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa myös tulevissa arvokisoissa. Hakeminen Tutustu rooleihin tarkemmin täältä ja hae mukaan! Lisätietoja EM-kisoista ja joukkueen valmistautumisesta löytyy täältä .

Suomen Lacrosseliiton vuosikokouksessa 14.12.2025 valittiin uusi hallitus ja linjattiin vuoden 2026 painopisteet. Junioritoiminnan käynnistäminen, tuomaripoolin vahvistaminen ja 25-vuotisjuhlavuoden näkyvyys nousivat keskiöön, kun liitto suuntaa kohti kasvua ja pitkäjänteistä kehittämistä. Kokouksen päätökset Suomen Lacrosseliiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 14. joulukuuta 2025 etäkokouksena. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus, vahvistettiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma sekä jäsenmaksut, ja myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Jäsenmaksut pysyvät ennallaan, eikä hallituksen jäsenille makseta palkkioita. Lisäksi liiton sääntöjä päivitettiin hallituksen esityksen mukaisesti, ja Helsinki Lacrosse Clubin sääntömuutosehdotukset päätettiin valmistella työryhmässä kevään 2026 ylimääräistä kokousta varten. Kokouksen keskusteluissa nousi esiin muun muassa maajoukkueiden toiminnan kehittäminen, lajin saavutettavuus sekä seurojen roolia harrastajamäärien kasvussa. Uusi hallitus Puheenjohtajavaalissa ehdolla olivat Caroline Sørensen ja Jennifer Riley, ja äänestyksen tuloksena Caroline Sørensen valittiin liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallitus sai neljä uutta jäsentä: Jere Karvonen, Mika Kiviniemi, Ville Metsälä ja Jennifer Riley. Hallituksessa jatkavat Mika Lindholm, Suvi Onne, Ida Peräkylä, Mathias Timonen ja Iida Ulaska. Samalla hallituksesta poistuivat Inka Ulaska ja Ida Sangi. Uusien ja vanhojen jäsenten yhdistelmä tuo hallitustyöhön sekä jatkuvuutta että uutta energiaa. Painopisteet vuodelle 2026 Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassa painotetaan erityisesti junioritoiminnan käynnistämistä ja vahvistamista. Tavoitteena on houkutella uusia nuoria pelaajia lajin pariin ja luoda edellytykset toimivalle juniorisarjalle. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että Suomi voi osallistua mm. U20 Box EM-kisoihin ja naisten U20 Field EM-kisoihin vuonna 2027 omilla joukkueilla. Junioritoiminnan kehittäminen nähdään keskeisenä keinona kasvattaa harrastajamääriä ja varmistaa lajin jatkuvuus Suomessa. Tuomaritoiminnan kehittäminen on myös keskeinen osa liiton ensi vuoden suunnitelmaa. World Lacrosse on myöntänyt liitolle tukea, jonka avulla voidaan mm. kouluttaa uusia tuomareita ja rakentaa vahva tuomaripooli tuleville kausille. Tuomaritoiminnan kehittämisellä varmistetaan pelien laatu ja riittävä tuomarimäärä kaikissa sarjoissa, mikä nähdään tärkeänä osana lajin kilpailullisuuden ja turvallisuuden kehittämistä. Vuosi 2026 on Lacrosseliiton 25-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lajia Suomessa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Samalla liitto pyrkii liittymään Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmaan ja jatkaa yhteistyötä seurojen kanssa lajin kasvun tukemiseksi.

Suomen Lacrosseliiton hallitus teki 8. joulukuuta päätöksen, jonka mukaan naisten Field Lacrosse -maajoukkue ei osallistu tuleviin D2 maailmanmestaruuskilpailuihin, mikäli asetetut osallistumisen kriteerit eivät täyty joulukuun loppuun mennessä. Koska osa keskeisistä rooleista jäi avoimeksi, eikä erittäin tiukka aikataulu antanut mahdollisuutta varmistaa tarvittavia pelaajasitoumuksia, hallitus vahvistaa nyt, ettei osallistuminen ole mahdollista. Lyhyt tausta ja päätöksenteko Naisten Field Maajoukkueen General Manager (GM) irtisanoutui tehtävästään marraskuun loppupuolella. Tämän johdosta hallitus laati suunnitelman, jonka tavoitteena oli vielä varmistaa maajoukkueen D2-osallistuminen. Suunnitelma edellytti, että Päävalmentaja, GM ja riittävä pelaajien sitoutuminen olisi saatu varmistettua poikkeuksellisen tiukassa, joulukuun lopun eräpäiviin sidotussa aikataulussa. Hallituksen yrityksistä huolimatta, suunnitelman kriittisiä edellytyksiä ei ehditty täyttää. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on vielä kesken ja joudutaan hakemaan uusi GM . Kumpaakaan avainroolia ei täten ehditty täyttämään kisoihin vaadittavalla sitovuudella tarpeeksi ajoissa. Ilman nimettyä valmennusjohtoa ja hallinnosta vastaavaa GM:ää näin pitkällä joulukuussa, pelaajien sitouttaminen taloudellisesti raskaisiin ja kiireellisiin maksuihin todettiin mahdottomaksi varmistaa ennen joulukuun lopun eräpäiviä. Koska joukkueen osallistumiseen tarvittavat organisaation edellytykset puuttuivat, hallitus katsoo, ettei joukkuetta ole mahdollista lähettää D2-kisoihin. Katse tulevaisuuteen: Etsinnässä General Manager Vaikka D2-kisat jäävät väliin, hallitus on edelleen sitoutunut naisten field maajoukkueohjelman pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena ovat nyt tulevat kansainväliset kilpailut, erityisesti vuoden 2028 EM-kisat ja potentiaalisesti U20-kisat 2027 . Hallitus avaa uuden haun General Managerin (GM) tehtävään. Etsimme pitkäjänteistä ja sitoutunutta tekijää, joka haluaa rakentaa naisten ohjelmalle vahvan ja kestävän tulevaisuuden. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on edelleen kesken, ja siitä tiedotetaan heti, kun mahdollista. Haku General Managerin tehtävään: https://forms.gle/wjnFzNPLTHcshAbo6


