Naisten SM-sarjan mitaliottelut tarjosivat katsojille jännitystä

Elina Liikanen • 9. syyskuuta 2020
Viikonloppuna pelattiin naisten SM-sarjan ratkaisuottelut Jyväskylässä. Lauantaina pelatuista välieristä sunnuntain finaaliin selvittivät tiensä runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Helsinki Chiefettes ja Valon Queens Jyväskylästä. Finaalissa Queens antoi vuosia hallinneelle Chiefettesille kovan vastuksen, mutta helsinkiläiset veivät ottelun lopulta nimiinsä lukemin 12-10.

Sunnuntaina aamulla pelatussa pronssiottelussa pelasivat näin ollen Turku Titans Ladies ja Helsinki Cherookies. Cherookies taisteli mitalista todella tiukasti, mutta Titans Ladies ratkaisi ottelun viimeisessä erässä. Ottelu päättyi turkulaisten 9-5 voittoon. Runkosarjan sijoitukset säilyivät siis samoina finaali-viikonlopun jälkeenkin. 

Queens haastoi Chiefettesin

Loppuottelussa Queensilla oli erittäin vahva alku. Reilussa kuudessa minuutissa joukkue meni 0-3-johtoon, kun Outi Savonen tykitti yllättäen hattutempun. Toisessa päässä Queensin puolustus toimi paremmin kuin tällä kaudella aiemmin. Chiefettes joutui tekemään töitä maalipaikkojen eteen ja ensimmäinen osuma antoi odottaa itseään. Erän puolivälin jälkeen Queensin puolustuksen keskelle jäi vapaa väylä, jonka Tiina Hannunen käytti hyödykseen kaventaen lukemiksi 1-3. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin Queensille 3-5. 

Toisessa erässä helsinkiläiset pääsivät rankaisemaan muutamaan otteeseen jyväskyläläisten harhasyötöistä nopeilla hyökkäyksillä. Upeasti torjunut ja joukkueensa parhaana pelaajana palkittu Hanna Räsälä piti kuitenkin huolen, ettei Chiefettes päässyt karkuun. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen tauolle marssittiin Chiefettesin johtaessa 7-6.

Toisella puoliajalla maalinteon aloitti Queens, kun Anne Ala-Krekola onnistui tasoituksessa. Tasatilanteessa jatkettiin melkein seuraavat kymmenen minuuttia, jonka jälkeen Queens onnistui johtomaalissa. Chiefettes rankaisi nopeasti vielä ennen erän loppua, kun Helsingin parhaana pelaajana palkittu Kiti Ovaskainen täräytti verkot tötterölle.

Viimeinen erä alkoi tasa lukemissa 8-8. Queens meni taas johtoon, kun Savonen tehtaili jo viidennen osumansa yllättävällä kaukolaukauksella. Chiefettesin kokemus nousi kuitenkin pelin lopussa esiin. Ovaskainen pussitti kaksi maalia muutamassa minuutissa siirtäen joukkueensa 11-9 johtoon. Ala-Krekola kavensi vielä maalilla, mutta Linda Baumgartner onnistui viimeistelemään seitsemän sekuntia ennen pelin loppua lukemiksi 12-10.

Pronssimitalit matkasivat Turkuun

Pronssiottelu tarjosi katsojille jännitystä samaan tapaan kuin loppuottelukin. Cherookies aloitti yllättäen maalinteon muutaman minuutin pelin jälkeen, kun Paula Pekkarinen onnistui laittamaan pallon pömpeliin. Titans vastasi nopeasti Suvi Onnen täysosumalla ja pääsi muutaman minuutin jälkeen johtoasemaan. Pekkarinen tasoitti vielä ennen erätaukoa lukemiksi 2-2. 

Toinen ja kolmas erä olivat tasaisia tilanteiden vaihdellessa päästä toiseen. Ida Peräkylä tehtaili toisessa erässä molemmat joukkueensa maalit ja Titansille kirjattiin erästä voitto lukemin 1-2. Helsinkiläisille kirjattiin puolestaan kolmas neljännes 2-1, kun Johanna Soppela onnistui kahteen kertaan. Näin viimeiseen erään lähdettiin tasalukemista 5-5. 

Cherookies oli saanut sunnuntaille yhden vaihtopelaajan lauantain tyhjän penkin tilalle. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan väsymys alkoi näkyä virheinä ja huolimattomuutena kentällä. Väsyneitä olivat myös Titansin pelaajat, mutta onnistumisia tuli ja neljään kertaan pallo löytyi vastustajan verkosta. Loppulukemat tiukassa taistossa olivat 5-9 ja Titans nappasi pronssimitalit Turkuun.

Pelaajapula ajoi sääntöuudistuksiin

Tällä kaudella naisten sarjaa jouduttiin uudistamaan, kun joukkueilla oli vaikeuksia saada täysiä joukkueita kasaan. Pelaajamäärä tiputettiin kuuteen kenttäpelaajaan ja maalivahtiin, kun edellisellä kaudella pelattiin vielä yhdeksällä kenttäpelaajalla. Samalla lyhennettiin myös kentän pituutta. Runkosarja pelattiin edelleen kaksinkertaisena sarjana ja mukana oli yhteensä neljä joukkuetta. 

Uudistukset osoittautuivat onnistuneiksi, sillä kaikki osallistuneet joukkueet tykkäsivät niiden peliin tuomista muutoksista. Peli on ollut vauhdikkaampaa ja tilanteet vaihtuvat nopeasti. Kaikki pelaajat pääsivät myös pelaamaan niin hyökkäystä kuin puolustusta, koska paitsioita ei kenttäpelaajilla ollut. Tämä on kehittänyt niin uusia kuin kokeneempiakin pelaajia.  


Kaikki aiheet

Uusimmat uutiset

19. joulukuuta 2025
Naisten box lacrosse -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 Box Lacrosse EM-kisoihin, jotka järjestetään 25. kesäkuuta – 4. heinäkuuta 2026 Prahassa, Tšekissä. Maajoukkueen ohjelma on jo täydessä vauhdissa, mutta nykyinen päävalmentaja siirtyy keväällä pelaajarooliin ja keskittyy omaan tavoitteeseensa päästä miesten EM-joukkueeseen. Hän jatkaa kuitenkin valmennusryhmässä tukemassa siirtymää uudelle valmennustiimille. Suomen Lacrosseliitto hakee nyt vahvistuksia joukkueen taustatiimiin: päävalmentajaa, apuvalmentajaa, fysiota sekä joukkueenjohtajaa (GM) . Jokaisella roolilla on keskeinen merkitys joukkueen valmistautumisessa ja onnistumisessa arvokisoissa. Päävalmentaja ja apuvalmentaja Valmennustiimi vastaa joukkueen pelillisestä kehittämisestä, harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä pelaajien ohjaamisesta kohti kansainvälisen tason suorituksia. Päävalmentaja johtaa kokonaisuutta, ja apuvalmentaja tukee harjoitusten toteutuksessa, pelisuunnitelmien valmistelussa sekä pelaajaviestinnässä. Joukkueenjohtaja (GM) GM vastaa maajoukkueen hallinnollisesta koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä. Hän toimii linkkinä liiton, valmennustiimin, pelaajien ja kisajärjestäjien välillä ja huolehtii, että valmistautuminen ja kisojen toteutus sujuvat suunnitellusti. GM:n tehtäviin kuuluu budjetin laadinta ja seuranta, varainkeruun ja sponsorihankinnan organisointi, pelaajaviestintä (pelillisiä asioita lukuun ottamatta), harjoitusvuorojen ja fasiliteettien koordinointi, varustehankintojen hallinta sekä kisamatkojen logistiikan järjestäminen. Fysio Fysio huolehtii pelaajien fyysisestä hyvinvoinnista, ennaltaehkäisee vammoja ja tukee palautumista harjoitusten ja otteluiden yhteydessä. Rooli on erityisen tärkeä tiiviissä kisatahdissa, jossa pienetkin vammat voivat vaikuttaa merkittävästi joukkueen suorituksiin. Miksi hakea? Kaikki roolit tarjoavat arvokasta kokemusta kansainvälisen urheilutapahtuman taustatyöstä. Tehtävien hoitamisesta saa edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia. Mallikkaasti hoidettu rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa myös tulevissa arvokisoissa. Hakeminen Tutustu rooleihin tarkemmin täältä ja hae mukaan! Lisätietoja EM-kisoista ja joukkueen valmistautumisesta löytyy täältä .
18. joulukuuta 2025
Suomen Lacrosseliiton vuosikokouksessa 14.12.2025 valittiin uusi hallitus ja linjattiin vuoden 2026 painopisteet. Junioritoiminnan käynnistäminen, tuomaripoolin vahvistaminen ja 25-vuotisjuhlavuoden näkyvyys nousivat keskiöön, kun liitto suuntaa kohti kasvua ja pitkäjänteistä kehittämistä. Kokouksen päätökset Suomen Lacrosseliiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 14. joulukuuta 2025 etäkokouksena. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus, vahvistettiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma sekä jäsenmaksut, ja myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Jäsenmaksut pysyvät ennallaan, eikä hallituksen jäsenille makseta palkkioita. Lisäksi liiton sääntöjä päivitettiin hallituksen esityksen mukaisesti, ja Helsinki Lacrosse Clubin sääntömuutosehdotukset päätettiin valmistella työryhmässä kevään 2026 ylimääräistä kokousta varten. Kokouksen keskusteluissa nousi esiin muun muassa maajoukkueiden toiminnan kehittäminen, lajin saavutettavuus sekä seurojen roolia harrastajamäärien kasvussa. Uusi hallitus Puheenjohtajavaalissa ehdolla olivat Caroline Sørensen ja Jennifer Riley, ja äänestyksen tuloksena Caroline Sørensen valittiin liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallitus sai neljä uutta jäsentä: Jere Karvonen, Mika Kiviniemi, Ville Metsälä ja Jennifer Riley. Hallituksessa jatkavat Mika Lindholm, Suvi Onne, Ida Peräkylä, Mathias Timonen ja Iida Ulaska. Samalla hallituksesta poistuivat Inka Ulaska ja Ida Sangi. Uusien ja vanhojen jäsenten yhdistelmä tuo hallitustyöhön sekä jatkuvuutta että uutta energiaa. Painopisteet vuodelle 2026 Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassa painotetaan erityisesti junioritoiminnan käynnistämistä ja vahvistamista. Tavoitteena on houkutella uusia nuoria pelaajia lajin pariin ja luoda edellytykset toimivalle juniorisarjalle. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että Suomi voi osallistua mm. U20 Box EM-kisoihin ja naisten U20 Field EM-kisoihin vuonna 2027 omilla joukkueilla. Junioritoiminnan kehittäminen nähdään keskeisenä keinona kasvattaa harrastajamääriä ja varmistaa lajin jatkuvuus Suomessa. Tuomaritoiminnan kehittäminen on myös keskeinen osa liiton ensi vuoden suunnitelmaa. World Lacrosse on myöntänyt liitolle tukea, jonka avulla voidaan mm. kouluttaa uusia tuomareita ja rakentaa vahva tuomaripooli tuleville kausille. Tuomaritoiminnan kehittämisellä varmistetaan pelien laatu ja riittävä tuomarimäärä kaikissa sarjoissa, mikä nähdään tärkeänä osana lajin kilpailullisuuden ja turvallisuuden kehittämistä. Vuosi 2026 on Lacrosseliiton 25-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lajia Suomessa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Samalla liitto pyrkii liittymään Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmaan ja jatkaa yhteistyötä seurojen kanssa lajin kasvun tukemiseksi.
16. joulukuuta 2025
Suomen Lacrosseliiton hallitus teki 8. joulukuuta päätöksen, jonka mukaan naisten Field Lacrosse -maajoukkue ei osallistu tuleviin D2 maailmanmestaruuskilpailuihin, mikäli asetetut osallistumisen kriteerit eivät täyty joulukuun loppuun mennessä. Koska osa keskeisistä rooleista jäi avoimeksi, eikä erittäin tiukka aikataulu antanut mahdollisuutta varmistaa tarvittavia pelaajasitoumuksia, hallitus vahvistaa nyt, ettei osallistuminen ole mahdollista. Lyhyt tausta ja päätöksenteko Naisten Field Maajoukkueen General Manager (GM) irtisanoutui tehtävästään marraskuun loppupuolella. Tämän johdosta hallitus laati suunnitelman, jonka tavoitteena oli vielä varmistaa maajoukkueen D2-osallistuminen. Suunnitelma edellytti, että Päävalmentaja, GM ja riittävä pelaajien sitoutuminen olisi saatu varmistettua poikkeuksellisen tiukassa, joulukuun lopun eräpäiviin sidotussa aikataulussa. Hallituksen yrityksistä huolimatta, suunnitelman kriittisiä edellytyksiä ei ehditty täyttää. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on vielä kesken ja joudutaan hakemaan uusi GM . Kumpaakaan avainroolia ei täten ehditty täyttämään kisoihin vaadittavalla sitovuudella tarpeeksi ajoissa. Ilman nimettyä valmennusjohtoa ja hallinnosta vastaavaa GM:ää näin pitkällä joulukuussa, pelaajien sitouttaminen taloudellisesti raskaisiin ja kiireellisiin maksuihin todettiin mahdottomaksi varmistaa ennen joulukuun lopun eräpäiviä. Koska joukkueen osallistumiseen tarvittavat organisaation edellytykset puuttuivat, hallitus katsoo, ettei joukkuetta ole mahdollista lähettää D2-kisoihin. Katse tulevaisuuteen: Etsinnässä General Manager Vaikka D2-kisat jäävät väliin, hallitus on edelleen sitoutunut naisten field maajoukkueohjelman pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena ovat nyt tulevat kansainväliset kilpailut, erityisesti vuoden 2028 EM-kisat ja potentiaalisesti U20-kisat 2027 . Hallitus avaa uuden haun General Managerin (GM) tehtävään. Etsimme pitkäjänteistä ja sitoutunutta tekijää, joka haluaa rakentaa naisten ohjelmalle vahvan ja kestävän tulevaisuuden. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on edelleen kesken, ja siitä tiedotetaan heti, kun mahdollista. Haku General Managerin tehtävään: https://forms.gle/wjnFzNPLTHcshAbo6
7. marraskuuta 2025
We are looking for new team members to strengthen the women’s box lacrosse coaching staff and support preparations for the 2026 European Championships.
7. marraskuuta 2025
Haku auki: Naisten box lacrosse -maajoukkue hakee valmentajia ja fysiota EM-kisoihin 2026.
27. lokakuuta 2025
Lacrossen kotimainen kausi huipentui tänä syksynä, kun sekä Mixed Box Lacrosse SM-sarja että Sixes SM-turnaukset saatiin päätökseen. Kausi tarjosi runsaasti vauhtia, jännitystä ja upeita suorituksia ympäri Suomen.