Suomen Lacrosseliitto ry. hyväksyttiin Olympiakomitean varsinaiseksi jäseneksi

7. joulukuuta 2024

Suomen Olympiakomitean vuosikokous järjestettiin 30.11. Helsingissä. Kokous hyväksyi Suomen Lacrosseliitto ry:n Suomen Olympiakomitean varsinaiseksi jäseneksi.

Lisäksi vuosikokous valitsi Olympiakomitealle uuden puheenjohtajan ja hallituksen, teki päivityksiä rullaavaan strategiaan ja vahvisti Suomen Olympiakomitea ry:n talous- ja toimintasuunnitelman vuodelle 2025.

Suomen Lacrosseliitto on ollut Olympiakomitean kumppanuusjäsen, mutta haki varsinaista jäsenyyttä, kun vahvistui, että lacrosse tulee olemaan mukana Olympialaisissa 2028. Varsinaisen jäsenyyden myötä Suomen Lacrosseliitto ry sitoutuu noudattamaan Olympiakomitean toimintaperiaatteita ja osallistuu mm. Olympiakomitean järjestämiin koulutuksiin. 


Olympiakomitean julkaisema tiedote (30.11.2024) vuosikokuksesta alla. 


Vuosikokouksen avauspuheenvuorossaan Olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja Jan Vapaavuori summasi syyskokoukseen päättyneen puheenjohtajakautensa.

  

  • Nelivuotinen kausi on sisältänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olemme saavuttaneet useita edistysaskeleita liikunnan ja urheilun edistämisessä, kuten vaikkapa onnistunut taistelumme lasten harrastustoiminnan puolesta koronakriisin aikana, Pekingin talviolympialaisten huikea menestys, kansainvälinen vaikuttamistyö Venäjän ja Valko-Venäjän pitämiseksi kansainvälisen urheilun ulkopuolella, sekä ajoittaiset torjuntavoittomme taistelussa liikunnan ja urheilun talousleikkauksia vastaan. 

 

 

  • Samaan aikaan on rehellistä tunnustaa, että emme onnistuneet saavuttamaan tavoitteitamme Pariisin olympialaisissa, emmekä kyenneet riittävän yhteistyön ja luottamuksen rakentamiseen liikunta- ja urheiluyhteisön sisällä. Ei ole liioiteltua sanoa, että suomalaiselta urheilulta puuttuu yhteinen suunta, strategia ja yhdessä sovitut selkeät roolit. Tämä on johtanut siihen, että verkostojohtamisen tärkein kulmakivi, luottamus, ei ole koskaan rakentunut toimijoiden välille. Pettymyksen hetkellä luottamuksen puute johtaa valtapeliin, Vapaavuori sanoi.

 

 

Olympiakomitean roolista liikunnan ja urheilun kattojärjestönä Vapaavuori totesi, että Olympiakomitean pitää yhä paremmin pystyä osoittamaan, että se elää ajassa tämän 2020-luvun vaatimusten mukaisesti ja tekee koko yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työtä.

 

  • Haasteistamme huolimatta olen ylpeä siitä, että olemme Olympiakomitean hallituksessa määrätietoisesti vieneet monia sovittuja asioita eteenpäin. Liikunta ja urheilu on edelleen Suomen suurin kansanliike. Organisoidun liikunta- ja urheilutoiminnan piirissä on noin 1,8 miljoonaa suomalaista. Liikunta ja urheilu ovat sosiaalisesti, taloudellisesti ja kansanterveydellisesti merkittävä osa suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Tuotamme vuosittain miljardiluokkaa olevan hyödyn yhteiskunnalle verotuottojen ja vapaaehtoistyön kautta, ja tälle työlle toivon parasta mahdollista menestystä myös jatkossa, Vapaavuori sanoi. 

 

 

Puheenjohtajistoon Kilpinen, Keränen ja Inna


Olympiakomitean sääntöjen mukaisesti syyskokouksessa 2024 valittiin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien lisäksi kahdeksan muuta hallituksen jäsentä, joista kaksi on urheilijoiden edustajia. Poikkeuksellisesti näistä kahdeksasta muusta jäsenestä neljä hallituksen jäsentä, joista yksi on urheilijoiden edustaja, valittiin vain kahden vuoden toimikaudeksi. Lisäksi hallitukseen kuuluu äänioikeutettuna aina Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaiset jäsenet.


Syyskokouksen puheenjohtajavaalissa Petteri Kilpinen valittiin puheenjohtajaksi 96 äänellä. Vastaehdokkaana ollut Tapio Korjus sai 38 ääntä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Mira Keränen (1. vpj) ja Lauri Inna (2. vpj).


Hallitusvaalissa Olympiakomitean hallitukseen valittiin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi Laura Lepistö, Henrik Dettmann, Erkka Westerlund ja Esa-Pekka Mattila (urheilijaedustaja), ja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Hanna-Mari Aula, Henrika Backlund, Martti Uusitalo ja Katarina Naumanen (urheilijaedustaja).


Lisäksi hallitukseen kuuluvat KOK:n suomalaisjäsen Sari Essayah ja KOK:n urheilijakomission puheenjohtaja Emma Terho.


 

Rullaava strategia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2025 hyväksyttiin


Olympiakomitean syyskokous 2023 päätti rullaavaan strategiaan siirtymisestä ja kevätkokouksessa 2024 käytiin lähetekeskustelu rullaavan strategian tarkistamisesta. Rullaavaan strategiaan esitettävät päivitykset painottuvat huippu-urheiluun, jossa menestystavoitteet ovat tulleet uudelleen määriteltäväksi olympiadin päättyessä.


Syyskokous hyväksyi rullaavan strategian päivitykset keskustelun jälkeen. Kokouspöytäkirjaan kirjattiin myös kannatusta saanut ponsiesitys, jossa esitettiin uudelle hallitukselle mahdollisuutta tarkastella uudelleen Olympiakomitean päätehtäviä, rakennetta ja sisältöjä. Rullaavaan strategiaan siirtyminen mahdollistaa tämänkaltaisen menettelyn.


Lisäksi syyskokous hyväksyi Olympiakomitean toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2025 hallituksen esityksen mukaisesti.


 

Päätöksiä urheiluyhteisön selvityksistä


Syyskokous keskusteli vuoden 2024 alussa käynnistetystä urheiluyhteisön selvitystyöstä, jonka tavoitteena oli kuvata liikunta- ja urheiluyhteisön verkostot; niiden tavoitteet, roolit ja tehtävät. Toisena tavoitteena oli selvittää mahdollisuuksia kustannustehokkaille yhteisille palveluille. Syyskokous hyväksyi selvitykset keskustelussa esitetyillä lisäyksillä ja muutoksilla. Syyskokoukselle esitettiin keskitetyn taloushallinnon palvelukeskuksen perustamista, pienten järjestöjen yhteistyön tiivistämistä, toimialan strategiatyön aloittamista sekä osallistavan hallintomallin käyttöönottoa. Kokouspöytäkirjaan kirjattiin myös kannatusta saanut ponsiesitys, jonka mukaisesti liittymisen uuteen palvelukeskuskokonaisuutteen tulee olla vapaaehtoista ja sen täytyy perustua palvelukokonaisuudesta saataviin hyötyihin.


Lisäksi syyskokous hyväksyi urheiluyhteisön päivitetyn vastuullisuusohjelman ja hyväksyi Suomen Lacrosseliitto ry:n Suomen Olympiakomitean varsinaiseksi jäseneksi.


Syyskokous hyväksyi myös Urheilijavaliokunnan esityksestä Suomen Olympiakomitea ry:n urheilijajäseniksi Ella Junnilan ja Karri Rämön.

Kaikki aiheet

Uusimmat uutiset

26. elokuuta 2025
Naisten Sixes -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 EM-kisoihin ja etsii fysioterapeuttia tai fysiikkavalmentajaa vahvistamaan tiimiä. Tehtävässä pääset tukemaan urheilijoiden hyvinvointia ja suorituskykyä niin valmistautumisjakson aikana kuin kisamatkalla. Kisat järjestetään aikavälillä 15.9.–30.11.2026 . Vuonna 2028 lacrosse tekee historiallisen paluun olympialaisiin – pelimuotona juuri Sixes. Tämä rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa mukana myös olympiaprojektissa, mikäli yhteistyö toimii ja joukkue menestyy. Tehtävän vastuualueet Ennen kisoja: Fysiikkavalmennus yhteistyössä muun valmennustiimin kanssa Lihashuollon ja palautumisen tukeminen Urheiluvammojen ennaltaehkäisy Ensiaputaitojen hyödyntäminen leireillä ja tapahtumissa Osallistuminen leireihin ja valmistaviin tapahtumiin (noin kerran kuussa) Yksilöllisten harjoitussuunnitelmien tukeminen Neuvonta hyvinvointiin vaikuttavissa tekijöissä, kuten ravinto, uni ja palautuminen Kisojen aikana myös: Urheilijoidenpäivittäinen tukeminen (lihashuolto, teippaukset jne.) Akuuttien vammojen hoito ja arviointi Yhteistyö valmentajien ja joukkueen muiden toimihenkilöiden kanssa Kenelle tehtävä sopii? Tehtävään voi soveltua monenlaisella taustalla. Toivomme sinulta: Hyvää ymmärrystä urheilufysiologiasta ja vammojen ennaltaehkäisystä Kokemusta urheiluvammojen hoidosta Kykyä toimia sekä tiimissä että itsenäisesti Joustavaa ja ratkaisukeskeistä asennetta Sitoutumista maajoukkuetoimintaan syksystä 2025 kisojen päättymiseen asti Tarjoamme Mahdollisuuden toimia osana kansainväliseen arvokisaan valmistautuvaa maajoukkuetta Maajoukkueen edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia Arvokasta kokemusta kansainvälisestä urheilutoiminnasta Tukea muiden maajoukkueiden fysioilta ja fysiikkavalmentajilta Mahdollisuuden jatkaa roolissa olympiaprojektissa vuoteen 2028 asti, mikäli joukkue menestyy ja tehtävä hoidetaan hyvin Hakuprosessi Täytä hakulomake viimeistään 10.10.2025. Lomakkeessa kysytään: Koulutuksesi ja kokemuksesi tehtävään liittyen Mikä motivoi sinua hakemaan mukaan maajoukkuetoimintaan Mitä taitoja tai kokemuksia sinulla on, jotka tukevat tehtävässä onnistumista Lisätietoja tehtävästä saat ottamalla yhteyttä Lacrosseliiton hallitukseen hallitus@lacrosse.fi . Haastattelut toteutetaan tarvittaessa hakuajan päätyttyä.
25. elokuuta 2025
Suomen Lacrosseliitto on ottanut käyttöön luottamuksellisen ilmoituskanavan , jonka kautta voi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä, epäasiallisesta toiminnasta tai turvallisuushuolista liiton tai sen alaisuudessa olevassa toiminnassa. Ilmoituskanava tukee liiton Turvallisen toimintaympäristön ohjeistoa , joka edistää yhdenvertaista, kunnioittavaa ja turvallista urheilukulttuuria kaikille urheilutoimintaan osallistuville. Ilmoituskanava on tarkoitettu tilanteisiin, joissa epäillään rikosta, väärinkäytöstä tai muuta liiton arvojen vastaista toimintaa. Suosittelemme ensisijaisesti keskustelemaan epäkohdista seuran tai liiton sisällä tai asiasta vastaavan henkilön kanssa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ilmoituksen voi tehdä ilmoituskanavan kautta – halutessaan täysin nimettömästi. Kanavassa on mahdollista käydä anonyymiä keskustelua ilmoituksen käsittelijän kanssa. Ilmoituskanava löytyy osoitteesta: https://urheiluyhteiso.ilmoituskanava.fi/#/
2. elokuuta 2025
The Finnish Women's Box Lacrosse National Team is inviting motivated and competitive players to join the journey toward Praha26.
1. elokuuta 2025
Suomen naisten boxlacrossemaajoukkue kutsuu motivoituneita ja kilpailuhenkisiä pelaajia mukaan kohti box lacrossen EM-kilpailuja Praha26.
21. heinäkuuta 2025
The Finnish Men's National Box Lacrosse Team is inviting motivated and competitive players to join the Praha26 project , to build the strongest possible team for the 2026 European Box Lacrosse Championships , scheduled in Prague from June 24 to July 4, 2026 (as listed on the ELF calendar).
21. heinäkuuta 2025
Suomen miesten boxlacrossemaajoukkue kutsuu motivoituneita ja kilpailuhenkisiä pelaajia mukaan Praha26-projektiin , jonka tavoitteena on rakentaa mahdollisimman vahva joukkue vuoden 2026 boxlacrossen EM-kilpailuihin.