Miesten SM-sarjan viikonlopun jännitysnäytelmä
28. heinäkuuta 2020
Viikonloppuna pelattiin jälleen Lacrossen SM-sarjaa box lacrossen merkeissä. Viikonlopun aikana huhkittiin peräti 8 ottelua, eli kaksi täyttä ottelukierrosta. Lauantain ensimmäinen peli käytiin United:n ja Predatorsin välillä. Ottelu alkoi varsin kovatempoisena ja maalipaikkoja nähtiin molemmissa päädyissä. United oli maalipaikoissaan kliinisempi ja kuittasi ensimmäisen erän nimiinsä maalein 4-1. Toisessa erässä United oli jälleen vahva kolmella maalillaan. Viimeisessä erässä Predators kiri vielä kolme maalia, mutta Unitedin etumatka oli liian suuri umpeen kurottavaksi, joten lopputulos 7-4(4-1, 3-1, 0-2) Unitedin hyväksi.
Lauantain toisessa kohtaamisessa iskivät yhteen Chiefs ja United. Ottelusta muodostui kahden hyökkääjävelhon kaksintaistelu, sillä Simo Teperi
ja Jimi Wiren
mättivät ison kasan maaleja omalle joukkueelleen. Ensimmäisessä erässä iski Teperi vieden Chiefsin kahden maalin karkumatkalle. Toisessa erässä Wiren ampui ensimmäisensä, mutta Chiefs vastasi kahdella osumalla, tekijöinä Teperi ja Roope Jokela. Viimeisessä erässä Wiren rankoi peräti kolme maalia, mutta Jokelan onnistuessa toistamiseen, pisteet menivät Chiefsin sarakkeeseen maalein 5-4 (1-0, 3-1, 1-3).
Päivän kolmannessa ottelussa Predators kohtasi Chiefsin. Ottelun ensimmäinen erä meni Chiefsille maalein 2-0, mutta toisessa erässä Predators tuli tasoihin kahdella Robert Raittilan
osumalla. Chiefs nappasi johdon kuitenkin nopealla maalilla. Kolmannessa erässä Chiefs loi kolme naulaa Predatorsin arkkuun ja pisteet Chiefsille maalein 2-6 (0-1, 2-2, 0-3)
Lauantain viimeisessä kohtaamisessa ottivat yhteen jälleen United ja Predators. Predatorsin jo ennestään lyhyt penkki oli menettänyt muutaman miehen ja isolla rosterilla pelannut United näytti olevan selkeä ennakkosuosikki aiemman voittonsa myötä. Predators osoitti kyntensä heti ottelun alkupuolella iskemällä peräti 4 osumaa Unitedin verkkoon. Toisen erän lopulla United sai vihdoin juonesta kiinni kahden maalin myötä, mutta Predators upotti pian Unitedin voittohaaveet ja pisteet menivät Predatorsille maalein 4-8 (0-3, 2-2, 2-3)
Sunnuntain ensimmäinen ottelu oli revanssi Chiefsin ja Unitedin välillä. Ottelusta näytti muotoutuvan identtinen lauantain kohtaamisen kanssa, kun Teperi aloitti Chiefsin maalaustalkoot kahdella osumalla. Anssi Kaisalmen
täysmälli löysi tiensä verkon perukoille tuoden Unitedin mukaan peliin. Ottelu jatkui tasaisena joukkueiden tehtaillessa maaleja lähes vuoron perään. Viimeisessä erässä Unitedin Wiren puhdisti hampaankolot ottamalla joukkueen reppuselkään iskemällä kolme osumaa, joista viimeinen syntyi 35 sekuntia ennen loppua. Pisteet Unitedille maalein 6-7 (3-2, 2-3, 1-2)
Sunnuntain toisessa pelissä United kohtasi uudelleen Predatorsin. Predatorsin maalilla loistanut Lauri Uusitalo
ei antanut Unitedille juurikaan mahdollisuuksia torjuen lähes kaiken mahdollisen. Predatorsin johtaja Robert Raittila johti joukkojaan edestä iskien peräti 5 maalia Unitedin reppuun. Pisteet Predatorsille selkein lukemin 2-7 (1-2, 1-3, 0-2)
Sunnuntain kolmannesta ottelusta kehkeytyi varsinainen maalijuhla, kun joukkueet mättivät yhteensä 16 osumaa. Ensimmäisessä erässä tehtailtiin peräti kuusi maalia, Chiefsin ottaessa ottelun kuskin paikan tilanteessa 4-2. Toisessa ja kolmannessa erässä maalien suhdeluku pysyi jokseenkin samana, sillä kahta Predatorsin osumaa seurasi Chiefsin vastaisku vähintään samalla mitalla. Huolimatta vähälukuisen Predatorsin hyvästä taistelusta, Chiefs vei pisteet maalein 6-10 (2-4, 2-3, 2-3)
Turnauksen viimeisessä ottelussa United kohtasi jälleen Chiefsin. United sai otteluun jälleen huono alun ja Chiefs polkaisi karkumatkalle kolmen maalin turvin. Eeti Rikkonen
ja Miika Helminen
yrittivät pitää Unitedin toiveita elossa maaleillaan, mutta tällä kertaa Unitedin puolustuksesta ei ollut tulikuuman Chiefs hyökkäyksen pysäyttäjäksi. Chiefs kuittasi turnauksesta suurimman pistepotin juuri vahvan hyökkäyspelin ansiosta. Kuumimpana pelaajana liekehti Simo Teperi, joka nykäisi viikonlopun aikana peräti 14 osumaa, Roope Jokelan yltäessä lähes samoille luvuille. Viimeinen taisto päättyi lopulta Chiefsin hyväksi maalein 4-8 (1-3, 1-2, 2-3)
Uusimmat uutiset

Naisten box lacrosse -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 Box Lacrosse EM-kisoihin, jotka järjestetään 25. kesäkuuta – 4. heinäkuuta 2026 Prahassa, Tšekissä. Maajoukkueen ohjelma on jo täydessä vauhdissa, mutta nykyinen päävalmentaja siirtyy keväällä pelaajarooliin ja keskittyy omaan tavoitteeseensa päästä miesten EM-joukkueeseen. Hän jatkaa kuitenkin valmennusryhmässä tukemassa siirtymää uudelle valmennustiimille. Suomen Lacrosseliitto hakee nyt vahvistuksia joukkueen taustatiimiin: päävalmentajaa, apuvalmentajaa, fysiota sekä joukkueenjohtajaa (GM) . Jokaisella roolilla on keskeinen merkitys joukkueen valmistautumisessa ja onnistumisessa arvokisoissa. Päävalmentaja ja apuvalmentaja Valmennustiimi vastaa joukkueen pelillisestä kehittämisestä, harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä pelaajien ohjaamisesta kohti kansainvälisen tason suorituksia. Päävalmentaja johtaa kokonaisuutta, ja apuvalmentaja tukee harjoitusten toteutuksessa, pelisuunnitelmien valmistelussa sekä pelaajaviestinnässä. Joukkueenjohtaja (GM) GM vastaa maajoukkueen hallinnollisesta koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä. Hän toimii linkkinä liiton, valmennustiimin, pelaajien ja kisajärjestäjien välillä ja huolehtii, että valmistautuminen ja kisojen toteutus sujuvat suunnitellusti. GM:n tehtäviin kuuluu budjetin laadinta ja seuranta, varainkeruun ja sponsorihankinnan organisointi, pelaajaviestintä (pelillisiä asioita lukuun ottamatta), harjoitusvuorojen ja fasiliteettien koordinointi, varustehankintojen hallinta sekä kisamatkojen logistiikan järjestäminen. Fysio Fysio huolehtii pelaajien fyysisestä hyvinvoinnista, ennaltaehkäisee vammoja ja tukee palautumista harjoitusten ja otteluiden yhteydessä. Rooli on erityisen tärkeä tiiviissä kisatahdissa, jossa pienetkin vammat voivat vaikuttaa merkittävästi joukkueen suorituksiin. Miksi hakea? Kaikki roolit tarjoavat arvokasta kokemusta kansainvälisen urheilutapahtuman taustatyöstä. Tehtävien hoitamisesta saa edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia. Mallikkaasti hoidettu rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa myös tulevissa arvokisoissa. Hakeminen Tutustu rooleihin tarkemmin täältä ja hae mukaan! Lisätietoja EM-kisoista ja joukkueen valmistautumisesta löytyy täältä .

Suomen Lacrosseliiton vuosikokouksessa 14.12.2025 valittiin uusi hallitus ja linjattiin vuoden 2026 painopisteet. Junioritoiminnan käynnistäminen, tuomaripoolin vahvistaminen ja 25-vuotisjuhlavuoden näkyvyys nousivat keskiöön, kun liitto suuntaa kohti kasvua ja pitkäjänteistä kehittämistä. Kokouksen päätökset Suomen Lacrosseliiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 14. joulukuuta 2025 etäkokouksena. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus, vahvistettiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma sekä jäsenmaksut, ja myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Jäsenmaksut pysyvät ennallaan, eikä hallituksen jäsenille makseta palkkioita. Lisäksi liiton sääntöjä päivitettiin hallituksen esityksen mukaisesti, ja Helsinki Lacrosse Clubin sääntömuutosehdotukset päätettiin valmistella työryhmässä kevään 2026 ylimääräistä kokousta varten. Kokouksen keskusteluissa nousi esiin muun muassa maajoukkueiden toiminnan kehittäminen, lajin saavutettavuus sekä seurojen roolia harrastajamäärien kasvussa. Uusi hallitus Puheenjohtajavaalissa ehdolla olivat Caroline Sørensen ja Jennifer Riley, ja äänestyksen tuloksena Caroline Sørensen valittiin liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallitus sai neljä uutta jäsentä: Jere Karvonen, Mika Kiviniemi, Ville Metsälä ja Jennifer Riley. Hallituksessa jatkavat Mika Lindholm, Suvi Onne, Ida Peräkylä, Mathias Timonen ja Iida Ulaska. Samalla hallituksesta poistuivat Inka Ulaska ja Ida Sangi. Uusien ja vanhojen jäsenten yhdistelmä tuo hallitustyöhön sekä jatkuvuutta että uutta energiaa. Painopisteet vuodelle 2026 Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassa painotetaan erityisesti junioritoiminnan käynnistämistä ja vahvistamista. Tavoitteena on houkutella uusia nuoria pelaajia lajin pariin ja luoda edellytykset toimivalle juniorisarjalle. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että Suomi voi osallistua mm. U20 Box EM-kisoihin ja naisten U20 Field EM-kisoihin vuonna 2027 omilla joukkueilla. Junioritoiminnan kehittäminen nähdään keskeisenä keinona kasvattaa harrastajamääriä ja varmistaa lajin jatkuvuus Suomessa. Tuomaritoiminnan kehittäminen on myös keskeinen osa liiton ensi vuoden suunnitelmaa. World Lacrosse on myöntänyt liitolle tukea, jonka avulla voidaan mm. kouluttaa uusia tuomareita ja rakentaa vahva tuomaripooli tuleville kausille. Tuomaritoiminnan kehittämisellä varmistetaan pelien laatu ja riittävä tuomarimäärä kaikissa sarjoissa, mikä nähdään tärkeänä osana lajin kilpailullisuuden ja turvallisuuden kehittämistä. Vuosi 2026 on Lacrosseliiton 25-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lajia Suomessa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Samalla liitto pyrkii liittymään Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmaan ja jatkaa yhteistyötä seurojen kanssa lajin kasvun tukemiseksi.

Suomen Lacrosseliiton hallitus teki 8. joulukuuta päätöksen, jonka mukaan naisten Field Lacrosse -maajoukkue ei osallistu tuleviin D2 maailmanmestaruuskilpailuihin, mikäli asetetut osallistumisen kriteerit eivät täyty joulukuun loppuun mennessä. Koska osa keskeisistä rooleista jäi avoimeksi, eikä erittäin tiukka aikataulu antanut mahdollisuutta varmistaa tarvittavia pelaajasitoumuksia, hallitus vahvistaa nyt, ettei osallistuminen ole mahdollista. Lyhyt tausta ja päätöksenteko Naisten Field Maajoukkueen General Manager (GM) irtisanoutui tehtävästään marraskuun loppupuolella. Tämän johdosta hallitus laati suunnitelman, jonka tavoitteena oli vielä varmistaa maajoukkueen D2-osallistuminen. Suunnitelma edellytti, että Päävalmentaja, GM ja riittävä pelaajien sitoutuminen olisi saatu varmistettua poikkeuksellisen tiukassa, joulukuun lopun eräpäiviin sidotussa aikataulussa. Hallituksen yrityksistä huolimatta, suunnitelman kriittisiä edellytyksiä ei ehditty täyttää. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on vielä kesken ja joudutaan hakemaan uusi GM . Kumpaakaan avainroolia ei täten ehditty täyttämään kisoihin vaadittavalla sitovuudella tarpeeksi ajoissa. Ilman nimettyä valmennusjohtoa ja hallinnosta vastaavaa GM:ää näin pitkällä joulukuussa, pelaajien sitouttaminen taloudellisesti raskaisiin ja kiireellisiin maksuihin todettiin mahdottomaksi varmistaa ennen joulukuun lopun eräpäiviä. Koska joukkueen osallistumiseen tarvittavat organisaation edellytykset puuttuivat, hallitus katsoo, ettei joukkuetta ole mahdollista lähettää D2-kisoihin. Katse tulevaisuuteen: Etsinnässä General Manager Vaikka D2-kisat jäävät väliin, hallitus on edelleen sitoutunut naisten field maajoukkueohjelman pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena ovat nyt tulevat kansainväliset kilpailut, erityisesti vuoden 2028 EM-kisat ja potentiaalisesti U20-kisat 2027 . Hallitus avaa uuden haun General Managerin (GM) tehtävään. Etsimme pitkäjänteistä ja sitoutunutta tekijää, joka haluaa rakentaa naisten ohjelmalle vahvan ja kestävän tulevaisuuden. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on edelleen kesken, ja siitä tiedotetaan heti, kun mahdollista. Haku General Managerin tehtävään: https://forms.gle/wjnFzNPLTHcshAbo6


