Field Lacrosse: Miesten maajoukkueelle kolmas valmentaja nimetty - Tracey Kelusky jatkaa maajoukkueen valmennustiimissä.
21. joulukuuta 2019
Miesten Box-maajoukkueiden päävalmentajana toiminut Tracey Kelusky jatkaa mukana valmennustiimissä vuoden 2020 Field Lacrossen EM-kisoihin. Kelusky on ollut mukana miesten maajoukkueen toiminnassa jo vuodesta 2015. Hän valmensi miesten joukkuetta vuoden 2017 Box Lacrossen EM-kotikisoissa ja viimeisimpänä saavutuksena Kelusky luotsasi joukkueen historialliseen kuudenteen sijaan vuoden 2019 Box Lacrossen MM-kisoista.
Keluskylla on taustalla mittava ura lacrossen parissa sekä pelaajana että valmentajana. Kelusky pelasi ammattilaisena 14:sta kauden ajan Pohjois-Amerikan NLL-liigassa. Urallaan kaksi NLL-mestaruutta voittaneen Keluskyn palkintokaapista löytyy useiden yksilöpalkintojen lisäksi nimitys NLL:n Hall Of Fame -kunnialistalle vuodelta 2016. Arvokisoissa Kelusky on pelaajana edustanut Kanadan maajoukkuetta voittaen Field Lacrossen MM-hopeaa vuonna 2002 ja Box Lacrossen MM-kultaa vuonna 2003. Valmentajana hän on toiminut Suomen maajoukkueen lisäksi NLL:n New England Black Wolves sekä Philadelphia Wings -joukkueissa.
"Olen iloinen että saan auttaa Penttiä tulevissa EM-kisoissa. Tavoitteena on aina ollut saada Suomen maajoukkueelle suomalainen valmentaja ja olen tyytyväinen, että saan olla mukana sen tavoitteen saavuttamisessa" kommentoi Tracey Kelusky.
Miesten Field Lacrosse Maajoukkueen tryout-leiri vuoden 2020 EM-kisoihin Puolan Wroclawiin järjestetään kaksiosaisena 4.1.2020 Maskussa sekä 26.1.2020 Nurmijärvellä.
Maajoukkueen 23 pelaajan rosteri varamiehineen julkaistaan tryoutien jälkeen helmikuussa 2020. Suomi lähtee tuleviin kisoihin puolustamaan EM-pronssia vuodelta 2016 Unkarin EM-kisoista.
Maajoukkeen päävalmentajana vuoden 2020 EM-kisoissa toimii Pentti Pekkonen ja apuvalmentajina Mika Wickström ja Tracey Kelusky.
Uusimmat uutiset

Naisten Sixes -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 EM-kisoihin ja etsii fysioterapeuttia tai fysiikkavalmentajaa vahvistamaan tiimiä. Tehtävässä pääset tukemaan urheilijoiden hyvinvointia ja suorituskykyä niin valmistautumisjakson aikana kuin kisamatkalla. Kisat järjestetään aikavälillä 15.9.–30.11.2026 . Vuonna 2028 lacrosse tekee historiallisen paluun olympialaisiin – pelimuotona juuri Sixes. Tämä rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa mukana myös olympiaprojektissa, mikäli yhteistyö toimii ja joukkue menestyy. Tehtävän vastuualueet Ennen kisoja: Fysiikkavalmennus yhteistyössä muun valmennustiimin kanssa Lihashuollon ja palautumisen tukeminen Urheiluvammojen ennaltaehkäisy Ensiaputaitojen hyödyntäminen leireillä ja tapahtumissa Osallistuminen leireihin ja valmistaviin tapahtumiin (noin kerran kuussa) Yksilöllisten harjoitussuunnitelmien tukeminen Neuvonta hyvinvointiin vaikuttavissa tekijöissä, kuten ravinto, uni ja palautuminen Kisojen aikana myös: Urheilijoidenpäivittäinen tukeminen (lihashuolto, teippaukset jne.) Akuuttien vammojen hoito ja arviointi Yhteistyö valmentajien ja joukkueen muiden toimihenkilöiden kanssa Kenelle tehtävä sopii? Tehtävään voi soveltua monenlaisella taustalla. Toivomme sinulta: Hyvää ymmärrystä urheilufysiologiasta ja vammojen ennaltaehkäisystä Kokemusta urheiluvammojen hoidosta Kykyä toimia sekä tiimissä että itsenäisesti Joustavaa ja ratkaisukeskeistä asennetta Sitoutumista maajoukkuetoimintaan syksystä 2025 kisojen päättymiseen asti Tarjoamme Mahdollisuuden toimia osana kansainväliseen arvokisaan valmistautuvaa maajoukkuetta Maajoukkueen edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia Arvokasta kokemusta kansainvälisestä urheilutoiminnasta Tukea muiden maajoukkueiden fysioilta ja fysiikkavalmentajilta Mahdollisuuden jatkaa roolissa olympiaprojektissa vuoteen 2028 asti, mikäli joukkue menestyy ja tehtävä hoidetaan hyvin Hakuprosessi Täytä hakulomake viimeistään 10.10.2025. Lomakkeessa kysytään: Koulutuksesi ja kokemuksesi tehtävään liittyen Mikä motivoi sinua hakemaan mukaan maajoukkuetoimintaan Mitä taitoja tai kokemuksia sinulla on, jotka tukevat tehtävässä onnistumista Lisätietoja tehtävästä saat ottamalla yhteyttä Lacrosseliiton hallitukseen hallitus@lacrosse.fi . Haastattelut toteutetaan tarvittaessa hakuajan päätyttyä.

Suomen Lacrosseliitto on ottanut käyttöön luottamuksellisen ilmoituskanavan , jonka kautta voi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä, epäasiallisesta toiminnasta tai turvallisuushuolista liiton tai sen alaisuudessa olevassa toiminnassa. Ilmoituskanava tukee liiton Turvallisen toimintaympäristön ohjeistoa , joka edistää yhdenvertaista, kunnioittavaa ja turvallista urheilukulttuuria kaikille urheilutoimintaan osallistuville. Ilmoituskanava on tarkoitettu tilanteisiin, joissa epäillään rikosta, väärinkäytöstä tai muuta liiton arvojen vastaista toimintaa. Suosittelemme ensisijaisesti keskustelemaan epäkohdista seuran tai liiton sisällä tai asiasta vastaavan henkilön kanssa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ilmoituksen voi tehdä ilmoituskanavan kautta – halutessaan täysin nimettömästi. Kanavassa on mahdollista käydä anonyymiä keskustelua ilmoituksen käsittelijän kanssa. Ilmoituskanava löytyy osoitteesta: https://urheiluyhteiso.ilmoituskanava.fi/#/